Tipico on suurelle yleisölle sama asia kuin merengue. Tipico on nykymuodossaan lähellä muinaista Perico Ripiao -merengueta. Dominikaanit ovat uskollisia perinteilleen. He pitävät enemmän rytmisesti ja melodisesti puhtaammasta ja nopeatempoisemmasta Tipicosta kuin fuusioiden ja efektien valtaamasta ja hidastempoisena hankalasti tanssittavasta Merenguesta.

Dominikaanikylissä, pikkukaupungeissa ja suurkaupunkien esikaupunkialueilla näkyy aina mainoksiaTtipico-illoista. Tämä tarkoittaa 3 - 15 henkilön Tipico-orkesteria ja domitunnelmalla täytettyä tanssi-iltaa. Tämähän on teknisesti ottaen sama kuin suomalaiset lavatanssit, tosin kuumalla latinotunteella varustettuna. Vanhaan Perico Ripiao -merengueen voi tutustua vaikkapa Francisco Ulloan ja Robert Vargasin tahdissa. Modernia tipicoa edustavat Jose Calvo, Krisspy, Geovanny Polanco, Amarfis ja Pakole.

Merenguen historia on jännittävä Kolumbuksesta alkanut evoluutiotarina. Kolumbus rantautui eräänä sunnuntaina 1500-luvulla Hispaniolan saarelle. Paikalle annettiin nimeksi Santo Domingo (pyhä sunnuntai). Kolumbus ei löytänyt saarelta kultaa, mutta kelpuutti rantautumispaikan uuden maailman valloitustukikohdaksi. Saaren alkuperäisväestö tainot pakotettiin orjiksi. Tainoilla ei ollut mitään käsitystä työnteosta ja osa heistä onnistuikin pakenemaan vuorille. Sen seurauksena espanjalaiset valloittajat (Conquistadorit) tappoivat alkuperäisväestön sukupuuttoon ja toivat tilalle afrikkalaisia orjia. Vasta viime vuosien geenitutkimukset ovat osoittaneet sukupuuttoontappamismyytin paikkaansapitämättömäksi. Tainoja jäi jäljelle, joten dominikaanit kantavat sekä tainojen, eurooppalaisten että myös afrikkalaisten geenejä.

Afrikkalaiset orjat toivat mukanaan rummutuksen ja tanssivat sen tahdissa nuotion ympärillä. Espanjalaiset kielsivät rummutuksen noituutena. 1800-luvulla orjat saivat enemmän vapausasteita ja jalostivat rummutustaan eurooppalaisten soittimilla ja melodioilla. Hispaniola-saaren Haitin puolella tällaista musiikkia alettiin kutsumaan nimellä Mereng (ranskaksi Meringue). Saattaapi olla, että espanjankielisen sanan merengue alkujuuri on Haitin Mereng-sanassa. Orjien musiikkia ei hyväksytty aristokraattien salonkeihin. Maaseudulle merengue sen sijaan levisi nopeasti.

Espanjalaisten valta päättyi amerikkalaisten maihinnousuun 1916. Poistuessaan 8 vuotta myöhemmin amerikkalaiset jättivät poliittisen ja puolustuksellisen tyhjiön, jonka dominikaanikenraali Rafael Trujillo täytti verisellä vallankaappauksella. Trujillosta tuli dominikaanien pitkäaikainen diktaattori, joka maaseudun kasvattina nosti heti ensitöikseen merenguen salonkikelpoiseksi kansallisidentiteetin kohottajaksi. Omaa suosiotaan hän pönkitti suosimalla urotekojaan korostavia merengue-kappaleita. Tuohon aikaan Merenguesta oli jo useita variaatioita. Perico Ripiao on yksi niistä versioista, joka on säilynyt tähän päivään saakka. Sen sahaava ja valittava, melko nopeakin tempo syntyy rumpu-, guiro-, haitari- ja lauluyhdistelmästä.